Parodontiitti

09.09.2022

Parodontiitti (eng periodontitis) sanahirviö taipuu suussani helpommin lyhennelmään paro, joten puhutaan parosta. Paro on seurausta ientulehduksen syventymisestä ientaskuun ja siitä hampaan juurta luuhun kiinnittäviin säikeisiin ja alla olevaan luuhun. Paroa on eriasteista ja ilman kunnon puhdistusta, ientaskujen mittausta ja hammasröntgenkuvausta voi olla mahdotonta arvioida paron tasoa, kivun astetta ja hampaan ennustetta.

Ientulehdus on hyvällä hoidolla vielä parannettavissa, mutta paro ei enää parane ilman erityisiä toimenpiteitä. Paro voi kehittyä jo hyvin nuorelle koiralle tai kissalle, mutta se ei kehity ilman edeltävää ientulehdusta. Siksi ientulehdukseen kannattaa reagoida ajoissa; ennaltaehkäisy on suun hoidossa kaiken A ja O.

Ientulehduksen aiheuttaa päivittäin hampaiden pinnalle muodostuva bakteerimassa eli plakki, ja se on ennaltaehkäistävissä plakin päivittäisellä poistolla eli hampaiden harjauksella. Joillain yksilöillä elimistön puolustuskyky ei päästä ientulehdusta leviämään paroksi ja toisilla eteneminen paroksi on puolestaan jopa kiihtynyt. Paro voi aiheuttaa tulehduksen muualle elimistöön, luun tuhoutuessa se altistaa oronasaalifistelille ja leukamurtumalle, myös hammassyöpymälle ja jopa suusyövälle.

Kuvat ja hoitosuositukset www.avdc.org American Dental Veterinary College sivuilta

TERVE SUU; puhtaat kruunut, hammaskiveä alkaa muodostua, ienraja on litteä ja vaaleanpunainen ja puoliympyrän mallinen. Hammasröntgenissä alveolaariluunraja ulottuu hampaan kaulan ja kruunun rajalle. HOITO: hampaiden harjaus päivittäin, säännöllinen puhdistus anestesiassa (1 - 2 vuoden välein)

IENTULEHDUS: Hammaskiveä alkaa muodostua ja ien on hieman turvoksissa ja punoittava. Tämä on ensimmäinen merkki kivusta; hampaiden harjaus alkaa tehdä kipeää. Hammasröntgenissä ei havaita luukatoa. HOITO: hampaiden harjaus päivittäin, säännöllinen puhdistus anestesiassa (1 - 2 vuoden välein)

PARODONTIITTI, ALKAVA: Ikenet ovat turvoksissa ja kruunu oikealla puolen on kulunut, juuri muuta ei ole näkyvissä. Et välttämättä näe mitään suurempaa turvotusta tai punoitusta ikenissä. Hammasröntgenissä havaitaan 0 - 25 % luukato. Luun harjanteen tulee olla selvä, tässä se on epätarkka. HOITO: mahdollisimman pikainen hammashoitoihin perehtyneen eläinlääkärin suorittama hammashoito anestesiassa. Tässä vaiheessa voidaan pysäyttää suurempi kudostuho huolellisella hoidolla. HUOM! Ilman asianmukaista hoitoa kudostuho etenee.

PARODONTIITTI, KOHTALAINEN: Näetkö missä "a" on? Näyttää ihan normaalille, mutta ientasku on syventynyt ja alueella on merkittävä luukato (25 - 50 %), joka voidaan nähdä vain hammasröntgenkuvassa. HOITO: Hoitovaihtoehtoja on kaksi, poisto tai hampaisiin erikoistuneen eläinlääkärin suorittamat erityistoimenpiteet. Jos hammas poistetaan, siitä ei ole enää vaivaa mutta hammas on menetetty eikä se kasva takaisin. Jos hammas hoidetaan erikoistoimenpitein ja omistajat sitoutuvat tarkkaan ja huolelliseen kotihoitoon, hammas saatetaan voida säästää.

PARODONTIITTI, PITKÄLLE EDENNYT: Punainen viiva merkitsee rajaa, jossa luun reunan tulisi olla ja keltainen rajaa jossa luun reuna tässä tapauksessa on. Sinisellä rastilla on merkitty hampaat, jotka pitää poistaa. Luukato yli 50 %. Tämä on jo kivulias ja vaarallinen tilanne eläimelle. Mm. perussairaus kuten sydän-, maksa- tai munuaisvika voi syntyä tai pahentua tulehdustilan vuoksi ja pienillä koirilla on lisäksi leukamurtumariski. Ikä ei ole koskaan este hoitaa.

Meillä hammaskivenpoiston, ientaskujen puhdistuksen, hampaiden kiillotuksen ja koko suun ja hampaiden tarkistuksen tekee hammassairauksiin jatkokoulutuksella perehtynyt eläinlääkäri. Koulutettu ja kokenut hoitaja valvoo ja dokumentoi anestesiaa ja asiakas saa mukaansa sekä anestesiavalvontakaavakkeen, hammaskartan että selvityksen toimenpiteestä ja lemmikkinsä suun terveydentilasta. Usein tarvittavat poistot voidaan tehdä samassa nukutuksessa, tarvittaessa varataan uusi aika. Hammasröntgenkuvat lähetämme myös pyydettäessä asiakkaan sähköpostiin.

Vaikka hampaiden poistaminen on aina harmillista, lemmikki pärjää hyvin ilman hampaita, tärkeintä on kivuton ja terve elämä ilman kroonista tulehdusta suussa.